- Referenssit
- Takuut
- Tuotteet
- Toimitus
”Vaikka en ole vielä ehtiyt suorittaa valkaisua kokonaisuudessaan loppuun, olen jo erittäin tyytyväinen saavuttamaani valkoisuus tasoon.”
Annika Saari, Helsinki- ”se oli jo pitkään ollut mielessäni asiana jonka haluaisin tehdä”
- ”Hampaiden valkaisu oli yllättävänkin helppo toteuttaa ihan itsenäisesti kotona.”
- ”Omien kokemuksieni pohjalta voin kyllä suositella tätä tuotetta kaikille, jotka haluavat valkoisemmat hampaat.”
”Hampaani ovat käytännössä täysin uudet ja ihan naurettavan pienellä investoinnilla.”
Jari Toivola, Helsinki- ”ja olinkin hieman epäileväinen näiden valkaisujen todellisen toimivuuden suhteen.”
- ”lopputulos oli hämmästyttävän valkoinen!”
- ”Tämän seureuksena olen alkanut hymyilemäänkin enemmän ja itseluottamuksenikin on varmaan kasvanut.”
”Hampaani ovat nyt lopultakin kauniin valkoiset niin kuin olen jo todella pitkään haaveillut.”
Kristiina Vänskä, Helsinki- ”Aikaisemmin olen kaksi kertaa yrittänyt valkaisua ostamillani koti valkaisu paketeilla, tosin ilman mitään näkyviä tuloksia.”
- ”sain ilokseni todeta tuotteen toimivan jo heti toisen käsittelykerran jälkeen huomasin selkeää vaalentumista hampaissani.”
- ”Käsittely oli kotikonstiksi kyllä mielestäni todella helppo tehdä, onnistuu varmasti jokaiselta.”
Halvimmat hinnat - takuulla!
Nämä ovat tuotteet ovat samoja mitä hammaslääkärit myyvät sinulle hintaan 500 €- Myymämme tuotteet käyttävät samoja (joskus jopa parempiakin, katso laatutakuu) aktiivisia ainesosia, prosenttipitoisuuksia ja menetelmiä kuin mitä hammaslääkärit käyttävät.
- Valistuneena asiakkaana voit ostaa samat tuotteet suoraan meiltä ja säästää jopa 90%.
- Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota täydellisen ammattilaisen ratkaisun hampaiden valkaisuun halvimpaan hintaan -takuulla.
100% tyytyväisyystakuu
HampaidenValkaisu.org tarjoaa sinulle parhaan tyytyväisyystakuun minkä voit saada!- Yli 95 prosenttia valkaisun suorittaneista saavuttivat erinomaisen hampaiden valkoisuuden tason.
- Yli vuosikymmenen kliiniset testit ovat todistaneet näiden tuotteiden turvallisuudesta ja tehokkuudesta.
- Kaikki tuotteemme ovat FDA:n kriteereiden mukaisia ja hyväksymiä.
Ainutlaatuinen laatutakuu
Myymme ainoastaan suurimpien valmistajien tuotteita, jotka täyttävät erittäin tarkat laatukriteerit.- Valmistettu Yhdysvalloissa tarkkojen amerikkalaisten laatuvaatimusten mukaisesti. Kaikki tuotteemme ovat FDA:n suosittelemia. Muualla valmistetuissa valkaisuaineissa ei ole valvontaa, eli ne voivat olla ihan mitä tahansa.
- Aine on pakattu Becton Dickinson lääkeruiskuun. Tämä on globaali startandi lääkealalla.
- Laadunvalvonta suoritetaan laboratoriossa.
22 % Karbamidi Peroksidi Valkaisupaketti
Edullisin valkaisupaketti kotikäyttöön!- Sopii erityisesti ensikertalaisille ja henkilöille jotka haluavat valkaista miedommalla geelillä.
- 22% on carbamidi peroksidin miedoin vahvuus joka tarjoaa ilman hampaiden herkistymistä ammattimaiset tulokset.
- Paketti sisältää: yksi jättituubi 10 ml valkaisugeeliä (22%), kaksi lämpömuotoutuvaa hammaslastaa, hampaiden väritaulukon ja suomenkieliset käyttöohjeet.
35 % Karbamidi Peroksidi Valkaisupaketti
Myydyin valkaisupakettimme.- Kaunis ja valkoinen hymy nopeasti ja tehokkaasti.
- Turvallinen ja tehokas.
- Paketti sisältää: yksi jättituubi 10 ml valkaisugeeliä (35%), kaksi lämpömuotoutuvaa hammaslastaa, hampaiden väritaulukon ja suomenkieliset käyttöohjeet.
44 % Karbamidi Peroksidi Valkaisupaketti
Voimakkain ja tehokkain valkaisupakettimme.- Valkaisee nopeasti ja tehokkaasti lyhyelläkin käyttöajalla.
- Miedomman vahvuiset geelit eivät tuota tuloksia yhtä selkeästi ja nopeasti.
- Suosittelemme erityisesti harjaantuneille käyttäjille.
Paras palvelu
Meillä on alan parhaat takuut asiakkaidemme eduksi.- Tarjoamme tietoa ja asiantuntemusta.
- Toimitamme tilaukset aina nopeasti ja täsmällisesti.
- Sähköisesti asiakaspalvelu toimii kellon ympäri 24/7/365.
Nopea toimitus
Ei turhaa odottelua ja ihmettelyä.- Yleisimmin paketti on noudettavissa postista seuraavana arkipäivänä (lue tarkemmat tiedot).
- Kaikkialle Suomeen.
- Jos tilaamasi tuote on varastossa, se postitetaan 24 tunnin kuluessa tilauksesta.
Asiakaspalvelu
Avoinna 24/7- Sähköpostitse voimme vastata kysymyksiin nopeimmin.
- Asiakaspalvelun parantamiseksi ja nopeuttamiseksi olemme sulkeneet puhelimet ja vastaamme kysymyksiin vain sähköpostin kautta.
- Autamme mielellämme!



















































