VirtueMart Login

Referenssit

Jani, Helsinki

PDFTulostaSähköposti

Hei, olen Jani Toivola Helsingistä.

Tilasin (HampaidenValkaisu.org) hiljattain valkaisupaketti 35%. En ollut aikaisemmin kokeillut hampaiden valkaisua ja olinkin hieman epäileväinen näiden valkaisujen todellisen toimivuuden suhteen. Päätin kuitenkin kokeilla, koska hinta oli suhteellisen edullinen ja hampaani olivat likaisen ja kellertävän näköiset. Toisin sanottuna minulla ei ollut paljon menetettävää.

Käsittelyn tekeminen oli oikeastaan yllättävänkin helppoa. Tein käsittelyt mukana tulleiden suomenkielisten ohjeiden mukaan ja lopputulos oli hämmästyttävän valkoinen! Täytyy kyllä myöntää etten uskonut todellakaan näin selkeisiin tuloksiin. Hampaani ovat käytännössä täysin uudet ja ihan naurettavan pienellä investoinnilla. Useat ihmiset ovat jopa huomautelleet hampaistani ja kyselleet miten olen saanut ne noin valkoisiksi. Tämän seureuksena olen alkanut hymyilemäänkin enemmän ja itseluottamuksenikin on varmaan kasvanut. Voin suositella tätä kyllä aivan kaikille.

 

 

Sami, Helsinki

PDFTulostaSähköposti

Eräänä päivänä töihin tullessani huomasin työkaverissani Laurissa jotain erilaista. En tajunnut heti mikä oli kyseessä, mutta jotain hänen naamassaan oli selkeästi erilaista kuin aikaisemmin. Lopulta kysyin häneltä onko hänessä tapahtunut joku muutos. Hän alkoi nauramaan ja kertoi että on valkaissut hampaansa. Ihmettelin siinä hetken Laurin vaaleita leegorivejä ja kysyin mitenkä mäkin saan tommoset. Lauri kertoi tilanneensa paketin HampaidenValkaisu.org nimiseltä yritykseltä.

Päätin kokeilla itsekkin, koska minulla on aina ollut harmahtavan haaleat hampaat ja olen kokenut sen häiritsevänä. Olen aiemmin kokeillut kaupasta ja apteekista ostettuja valkaisutuotteita, mutta ne eivät yksinkertaisesti vaan toimineet. En saanut niillä minkäänlaisia tuloksia. Täytyy myöntää, että hiukan kyllä epäilytti käykö tässä jälleen niin kuin aina aikaisemminkin. Valkoisethampaat.com lupasi kuitenkin kaikille tuotteille 100% rahat takaisin takuun, joten eipä tässä voi mitään hävitäkkään. Käsittelin hampaani noin 10 kertaa ja jo toisen käsittely kerran jälkeen huomasin pientä vaalenemista hampaissani!

Käsittelyn jälkeen hampaani olivat todellakin kauniin valkoiset. Nyt olen saanut aivan uutta intoa taas hymyilemiseen. Kokeilkaa ihmeessä, tämä on kiva piristys joka päiväiseen elämään!

Sami Lenkola

 

 

Ira, Helsinki

PDFTulostaSähköposti

Olen teini-iästä asti haavellut kauniista hymystä ja valkoisista hampaista. Minulla on aina ollut kellertävät hampaat ja olen kokenut sen häiritsevänä. Olen aiemmin kokeillut kaupasta ja apteekista ostettuja valkaisutuotteita. Ne eivät yksinkertaisesti toimineet. Kun kokeilin HampaidenValkaisu.org valkaisuainetta huomasin sen toimivan heti! Nyt minulla on kauniit valkoiset hampaat, josta olen pitkään haaveillut. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja suosittelen tätä valkaisua kaikille. Vihdoinkin on joku tuote joka yksinkertaisesti toimii ja tulokset näkyy nopeasti.

Ira Montonen

   

Harriet, Helsinki

PDFTulostaSähköposti

Olen pitkään ollut halukas valkaisemaan hampaani, mutta saatavilla olevat vaihtoehdot eivät joko ole toimineet tai ovat olleen liian kalliita tai vaikeita käyttää. Kokeiltua Pro Dental Products valkaisua, sain nopeasti ja helposti valkoiset hampaat eikä valkaisussa ollut mitään ongelmia. Suosittelen kaikille!

Harriet Fogelberg

 

Sanja, Helsinki

PDFTulostaSähköposti

Kokeilin HampaidenValkaisu.org hammasvalkaisua. Valkaisu oli helppo tehdä ja yllätyin positiivisesti lopputuloksesta. Helppokäyttöinen valkaisu jonka voi tehdä helposti kotona. Toimii! Suosittelen kaikille jotka haluavat kauniit valkoiset hampaat helposti ja edullisesti.

Sanja Tiihonen

   

Sivu 1 / 2

Tuote-ehdotuksia

Valkaisukynä 35% Valkaisukynä 35% €69.00

Valkaisupaketti 22% Valkaisupaketti 22% €49.00